 |  |  |
Helluntai 15.5. oli myös kaatuneiten muistopäivä. | Perinteitä noudattaen Toivakan kunnan, seurakunnan ja veteraanijärjestöjen edustajat laskivat seppeleen sankarimuistomerkille | Seppeleenlaskun jälkeen kirkkokuoro lauloi "Kotimaani onpi Suomi, Suomi armas synnyinmaa" |
 |  |  |
Kevääseen liittyväksi perinteeksi on muodostunut myös toukosiunaus. | Tänä vuonna toukosiunausta varten kokoonuttiin Hiekkasen tilalle Eläkeliiton ja seurakunnan yhdessä järjestämään tilaisuuteen. | Erkki Hiekkasen suorittaman kuvaannollisen kylvön yhteydessä rukoilimme Jumalan siunausta kaikelle maassamme tehtävälle kylvötyölle ja eri ammateissa työskenteleville. |
 |  |  |
18.5. savu kohosi nuotiosta Myrskärin edustalla. Sudenpentulauman toiminnassa talvikausi oli päättymässä | ja nuotion lämmössä paistuivat tikkupullat. | 29.5. kokoonnuimme perhekirkkoon päättämään lapsityön toimintakautta ja siunaamaan kouluun lähteviä lapsia koulutielle |
 |  |  |
Perhekirkossa avusti lapsikuorolaisten ryhmä Tiina Asikaisen johdolla | Sunnuntai-iltana 29.5. vieraili Toivakassa Leivonmäen seurakunnan kirkkokuoro | "Syty sydän laulamaan" -konsertti kokosi seurakuntakodille salin täydeltä kuulijoita |
 |  |  |
Huikon Laavulla järjestettiin 10.6. nuotioseurat yhdessä Huikon Kyläseuran kanssa. | Eläkelaisten leiripäivää vietettiin 11.6. Palosten leirikeskuksessa | Partiolippukuntamme Lepinkäisten teltalla oli tarjolla mm. loimulohta 11.6 järjestettyjen Markkinamessujen aikana. |
 |  |  |
Juhannuksena kokoontui joukko vuoden 1955 rippikoululaisia messuun ja muisteloihin | Huikon kylällä on vuosikymmenien ajan järjestetty juhannuksen ajan seurat lähetystyön merkeissä | Juhannuksen juhlaa vietettiin Koskelassa 26.6. |
 |  |  |
Juhannuksena kokoontui joukko vuoden 1955 rippikoululaisia messuun ja muisteloihin | Huikon kylällä on vuosikymmenien ajan järjestetty juhannuksen ajan seurat lähetystyön merkeissä | Juhannuksen juhlaa vietettiin Koskelassa 26.6. |
 |  | |
Kesäkuun alussa Palosten leirikeskuksessa lastenleiriläiset mm. grillasivat makkaraa... | ...ja rakensivat kirkkoa teemalla "Kirkko Suomessa 850v" | |