Toivakan kirkko

Toivakan kirkko

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

+358400358834

300

Arkkitehti Ludvig Isak Lindqvistin suunnittelema Toivakan kirkko rakennettiin vuosina 1879-1882. Hautausmaan puolella oleva vanha kellotapuli ("läp'käytävä") valmistui aiemmin vuonna 1871.

Tyyliltään päätytornillinen pitkäkirkko edustaa uusgotiikkaa. Kirkko sijaitsee Syrjäharjulla, josta sen torni erottuu kirkonkylän halki kulkevalle päätielle. Kirkko korjattiin 1920-luvulla arkkitehti Alvar Aallon johdolla. Aalto suunnitteli kirkkoon myös kirkkoesineistöä. Aallon käsialaa olivat mm. kirkon katon aiemmat maalaukset, kattokruunu, saarnatuolin koristelu ja kaksi kynttilänjalkaa. Osa esineistöstä tulee olemaan näytteillä Alvar Aalto -museossa sen peruskorjauksen jälkeen.

Kirkkoa saneerattiin 1990-luvulla, jolloin sitä ehostettiin sekä ulkoa että sisältä arkkitehti Sakari Holman johdolla. Viimeisin laajempi korjaus tapahtui vuonna 2021, jolloin uusittiin kirkon seinä- ja kattorakenteita, tehtiin uusi peltikatto sekä julkisivu maalattiin.  

Kirkko sijaitsee Syrjäharjulla, Salomonin tiellä. Kirkkotie on saanut nimensä Salomon Vihiseltä, joka lahjoitti maaalueen kirkkoa varten. 

Kirkko on ollut yli sadan vuoden ajan toivakkalaisille kokoontumispaikkana, mistä on etsitty apua ja voimaa raskaiden elämänvaiheiden keskellä. Sinne on tultu myös iloitsemaan ja kiittämään Jumalan hyvyydestä.

Sunnuntaiaamuisin kirkon kellot kutsuvat klo 10 alkavaan jumalanpalvelukseen.

Kirkkomme kuuluu valtakunnalliseen "Tiekirkkojen" verkostoon ja viime vuosina siitä on tullut melko suosittu vihkikirkko. Pellervo Lukumiehen kuuluisat kattomaalaukset (1972-73) ja arkkitehti Sakari Holman suunnittelema sisä- ja ulkoväritys antavat kirkolle aivan oman valoisan sävynsä.

Toivakan kirkko täyttää 140 vuotta marraskuussa 2022. Juhlavuoden päätilaisuus pidetään toisena adventtina 4.12.2022, jolloin Lapuan piispa Matti Salomäki toimittaa messun ja sen päälle kokoonnutaan lähetyslounaalle.

--

Toivakan kirkosta Visit Jyväskylän sivuilla

Toivakan kirkko tiekirkkona

Toivakan kirkko Facebook

--

Toivakan kirkko on kuuluisa Pellervo Lukumiehen kattomaalauksista (1972–73). Värikkäät maalaukset eivät lunastaneet paikkaansa riidatta. Kerrotaan, että silloinen kirkkoherra otti maalarilta pois avaimet nähdessään ensimmäisen kuvan sanoen: ”Minä en sirkuksessa saarnaa!”

Tämä ei estänyt maalaria. Hän pyysi apuriaan kiipeämään katolle, menemään sisälle kellotapulin ikkunasta ja laskeutumaan avaamaan oven – ja kas, sisälle päästiin!

Sisukas ja omaperäinen Lukumies jatkoi työtään. Lopulta hän voitti taakseen kirkkovaltuuston, ja kirkkoherra läksi kyllästyneenä toisaalle.

Tätä nykyä maalaukset ovat suuri ylpeyden Toivakalle.

Tiedustelut ja varaukset:

+358400358834 toivakan.seurakunta@evl.fi

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Lastenhoitohuone Lastenhoitohuone
Leikkinurkkaus Leikkinurkkaus
Lähes esteetön tila Lähes esteetön tila
Pysäköinti Pysäköinti
Pysäköintipaikka liikuntaesteisille Pysäköintipaikka liikuntaesteisille
Sukupuolineutraali wc Sukupuolineutraali wc
Tilaa vaunuille Tilaa vaunuille
Turvallinen tila Turvallinen tila
wc wc

Tapahtumat

su 1.10. klo 11.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Mikkelinpäivän perhemessu / Lepinkäisten 40-vuotisjuhla

Su 1.10. klo 11 mikkelinpäivän perhemessu kirkossa. Partiolippukunta Lepinkäisten 40-vuotisjuhla. Partanen, saarna Minna Kivimäki, Sievänen. Messun jälkeen kakkukahvit ja ohjelmaa srk-kodilla. Muistamiset Lepinkäisten tilille: FI34 5242 5220 0090 01 tai MobilePay 35117. Juhlaleiri Myrskärin pihalla 30.9.- 1.10. Ilmoittautumiset Minskille (minna.kivimaki@evl.fi tai 040 516 7089).
su 8.10. klo 10.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Messu (Ikäihmisten kirkkopyhä, yhteiset syntymäpäivät)

Su 8.10. klo 10 messu kirkossa. Ojala, Ahopelto. Ikäihmisten kirkkopyhä / 19. sunnuntai helluntaista. Kaikille avoimet kirkkokahvit, kirjeellä kutsutut syntymäpäiväsankarit kukitetaan.
to 12.10. klo 19.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Konsertti tai musiikkitilaisuus (Arja Koriseva & Minna Lintukangas)

To 12.10. klo 19 Elämäsi tarinoissa -kirkkokonsertti. Arja Koriseva & Minna Lintukangas. Keski-Suomen Osuuspankki viettää tänä vuonna 120-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi omistaja-asiakkaat pääsevät konserttiin ilmaiseksi (lippuja ei erikseen myydä eikä omistaja-asiakkuutta tarvitse ovella todistaa).
su 15.10. klo 10.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Sanajumalanpalvelus (20. sunnuntai helluntaista)

Su 15.10. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Ojala, Sievänen.
su 22.10. klo 10.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Messu (21. sunnuntai helluntaista / nimikkolähetti Eila Murphy vierailee)

Su 22.10. klo 10 messu kirkossa. 21. sunnuntai helluntaista. Ojala, Sievänen. Kirkkokahvit srk-kodilla, nimikkolähetti Eila Murphy vierailee, vapaaehtoinen kahviraha lähetykselle.
su 26.11. klo 10.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Messu (Tuomiosunnuntai / Kristuksen kuninkuuden sunnuntai)

Su 26.11. klo 10 messu kirkossa. Tuomiosunnuntai / Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Pappi?, Ahopelto.
su 26.11. klo 18.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Konsertti tai musiikkitilaisuus (Musiikkiperhe Lavrenchuk)

Su 26.11. klo 18 kirkkokonsertti: musiikkiperhe Lavrenchuk. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan työlle.
ti 5.12. klo 19.00

Salomonin tie 5, 41660 Toivakka

Konsertti tai musiikkitilaisuus (Cantinovum-kuoron joulukonsertti)

Ti 5.12. klo 19 Cantinovum-kuoron joulukonsertti kirkossa.