Uutislistaukseen

Kuulutetut haudat - kirkkoherran kirjoitus

Image (2).jpeg

Kuulutetut haudat  


Olet saattanut huomata Toivakan hautausmaalla hautoja, joiden kohdalle on ilmaantunut valkoisia muovitikkuja. Ne ovat seurakunnan asettamia kuulutuksia, joissa kerrotaan, että hauta on joko hoitamaton tai haudan hallinta-aika on umpeutunut. Mikäli kuulutuksiin ei reagoida määräajassa, haudat siirtyvät asteittain seurakunnan omistukseen. 

Seurakunnan velvollisuutena on huolehtia, että hautausmaa pysyy asianmukaisessa kunnossa – siisteys luo kauneutta. Siksi hoitamattomia hautoja tulee säännöllisesti kuuluttaa, jotta saadaan selville, halutaanko tai kyetäänkö kyseisistä haudoista vielä huolehtia. Mikäli haudanhaltija tavoitetaan, hän voi ostaa seurakunnalta kesähoidon, huolehtia haudasta itse tai luovuttaa hautapaikan kokonaan seurakunnalle.  

Kuoleman jälkeen hauta lunastetaan aina 25 vuodeksi. Haudanhaltija edustaa vainajan oikeudenomistajia ja niitä, jotka voivat tulla hautaan haudatuiksi. Hän myös vastaa haudan hoidosta. Hautaoikeuden haltijaksi voidaan määrätä muukin kuin lähin omainen.  

Jos haudan hallinta-aika on umpeutunut – toisin sanoen edellisestä hautauksesta on kulunut yli 25 vuotta –  voidaan hallinta-aikaa pidentää myös ilman hautausta 10 tai 25 vuotta. Asianomaiset voivat päättää, jatketaanko hallinta-aikaa vai luovutetaanko hauta seurakunnalle.  

Vaikka hauta siirtyisi seurakunnan omistukseen, ei siihen käydä käsiksi saman tien. Hauta otetaan kyllä lopulta uudelleen käyttöön, mutta ensin se rauhoitetaan vielä vähintään kolmeksi vuodeksi. Tällä halutaan varmistaa, etteivät omaiset tule katumapäälle haudan luovutuksen suhteen. Muistomerkki otetaan haudalta pois vasta vajaa vuosi sen jälkeen, kun hauta on siirtynyt seurakunnalle. Senkin jälkeen muistomerkkiä säilytetään vielä vuosi, mikäli haudan hallintaa haluttaisiinkin vielä jatkaa tai omaiset haluavat muistomerkin itselleen. Äkkinäisiä liikkeitä ei siis hautojen suhteen tehdä. 

Lisäksi seurakunta suojelee päätöksillään niitä hautoja, jotka ovat erityisen merkityksellisiä kulttuurihistoriallisesti tai muista painavista syistä. Näitä hautoja on pääasiassa vanhan tapulin (läp’käytävä) ympäristössä. Näiden hautojen muistomerkkejä ei poisteta, vaikka haudanhaltijoista ei olisikaan tietoa.  

Hautausmaan kuulutusten tarkoitus on pelkästään hyvä: yhteisestä hautausmaasta huolehtiminen. Seurakunta ei halua aiheuttaa kuulutuksilla kenellekään mielipahaa, vaan edistää sitä, että hautausmaat säilyttäisivät jatkossakin niille kuuluvan arvon. Samalla huolehditaan siitä, että kaikille toivakkalaisille löytyy jatkossakin leposija nykyisiltä hautausalueilta. 

Toivakan seurakunnan toimisto palvelee mielellään kaikissa hauta-asioissa. Yhteystiedot ja hautojen hoitoon liittyvän infon löydät seurakunnan kotisivulta (toivakanseurakunta.fi). Sieltä voit myös ladata lomakkeita, joiden avulla asiointi seurakuntaan helpottuu.  

Panu Partanen 
kirkkoherra 

2021-09-20 22:10:18.0