Piispa Simo Peuran joulukirje 2021
TOIVON AIKA
Joulu ja sitä edeltävä adventti ovat toivon aikaa. Tätä ilmentää joulun virsi (VK 27:1).
”Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä,
rientäkää, kutsuu nyt Betlehem.
Etsikää lasta, taivaan kuningasta
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa
ja kumartamaan tulkaa Herraamme.”
Toivo on sukua odotukselle. Kaikki ei ole vielä toteutunut, jotain puuttuu. Mitä enemmän
toivova ihminen kaipaa, sitä merkityksellisemmäksi toivon kohde käy. Toivon täyttäjää on
etsittävä, ja lopulta myös kumarrettava.
* * *
Toivolle on tarvetta tänäänkin. Maailma on pandemian kourissa, ja tulevaisuuden näkymät
ovat utuiset. Ilmastonmuutos jyllää hitaasti mutta varmasti. Ääri-ilmiöt toistuvat. Olemme
siirtyneet jyrkkien vastakkainasettelujen aikakauteen. Äänekkäimmät ja kovimmat saavat
viestinsä kuuluviin. Hyvä tahto tuntuu jäävän pahoinvoinnin varjoon. Ei siis ole ihme, jos
pelko, toivon vastakohta, hiipii mieleen.
Minkä varaan voimme rakentaa tulevaisuuden tällaisessa maailmassa? Jaksatko sinä
vielä toivoa?
* * *
Toivoa tarvitaan erityisesti silloin, kun usko tulevaisuuteen horjuu tai kun rakkaus hiipuu ja
itsekkyyden valta kasvaa. Toivo kuitenkin syntyy kielteisistä tulevaisuuden näkymistä
huolimatta. Sen vuoksi toivoa kutsutaan jopa jumalalliseksi hyveeksi.
Toivon saa aikaan Jumala, joka tulee luoksemme. Hän johdattaa eteenpäin uhkien
keskellä. Hän rohkaisee, kannustaa ja saa luottamaan ja iloitsemaan. Ja mikä ihmeellisintä,
hän käyttää hyvää tahtovia lähimmäisiä, myös sinua, toivon ylläpitämiseen.
Toivolle on tunnusomaista, että se herää hitaasti ja vähitellen. Huomaamatta se
karkottaa epätoivon, pimeyden ja pelon. Odotus täyttyy. Niin kuin kerran Betlehemissä,
kun Jumalan Poika syntyi. Nyt on toivon aika.
Levollista ja iloista joulua toivottaen,
Simo Peura
12.12.2021 12.03